Ykkösrinki - Kaikki Frisbeegolfista
Ykkösrinki?
Ykkösrinki on Suomen suurin Frisbeegolfpodcast.
Vuonna 2022 olimme ainoa laatuamme, sillä halusimme puhua suomeksi frisbeegolfista ja julkaista tallenteen internettiin kuunneltavaksi.
Haastattelemme kotimaisen frisbeegolfin tärkeimmät nimet ja otamme kantaa tapahtumiin radalta ja niiden ulkopuolelta. Meistä tullut vankkumaton osa kotimaista lajiyhteisöä, sillä emme pelkää nostaa esiin niin hyviä kuin huonojakin asioita. Päinvastoin, olemme ottaneet tehtäväksemme puhua frisbeegolfille TÄRKEISTÄ asioista.
Vuonna 2022 Suomen Frisbeegolfliitto palkitsi meidät vuoden frisbeegolfteko-palkinnolla.

Ykkösrinki YouTubessa
Pääjulkaisukanavamme on YouTube, jonne julkaisemme kaikki tuottamamme materiaalit. Helmikuussa 2025 olemme julkaisseet lähes 200 videota.
Tärkeimmät sisältömme ovat: frisbeegolfin ajankohtaisohjelma Viikkokatsaus sekä Ykkösringissä -haastattelusarja. Kyseiset sarjat vastaavatkin katalogistamme yli 130 videon osalta.
Kumppaniksi Ykkösringille
Asiasisällön tuottaminen ei ole yhtä seksikästä tai klikkejä keräävää kuin viihteellisen sisältö, mutta meidän tehtävämme ei ole heittää niitä hauskimpia heittoja tai tehdä kuperkeikkoja. Tavoitteenamme on tarjota koko kotimaiselle frisbeegolfyhteisölle mahdollisimman laadukasta sisältöä tarttuen tärkeimpiin puheenaiheisiin ja ajankohtaisimpiin vieraisiin lajin sisältä.
Haluatko olla osa Suomen parhaan frisbeegolfpodcastin tarinaa? Klikkaa alla olevaa linkkiä ja ota yhteyttä!